Alibi-lehti
Alibi on suomalainen, vuonna 1979 perustettu ja kuukausittain ilmestyvä rikoslehti. Lehteä kustantaa Pressimiehet Oy ja julkaisee Otavamedia Oy. Vuonna 2022 lehdellä oli 52 000 lukijaa (Otavamedia 2022).
Alibi on Suomen ainoa rikoslehti, joka operoi "rikosmaailman sisäpiirissä". Sieltä se kertoo yksityiskohtaisesti mielenkiintoisimpien rikostapausten taustat.
Alibi kirjoittaa uusista ja vanhoista rikoksista, ajankohtaisista rikosilmiöistä ja oikeustapauksista sekä kertoo myös rikosten uhrien tarinoita ja kokemuksia.
Lehdessä pääsevät ääneen myös esimerkiksi poliisit, elinkautisvangit, entiset jengiläiset ja syyttöminä vankilassa olleet.
Lehti seuraa oikeudenkäyntejä, mutta hankkii tietoa myös poliisilta ja muista lähteistä.
Alibi on mukana poliisin hälytystehtävillä ja raportoi kaupunkien yöstä.
Se esittelee vankilan arkea ja kaikkea sitä, mitä kalterien takana oikeasti tapahtuu.
Ja tietysti se haastattelee myös vaarallisia vankeja.
Alibin päätoimittajat:
- Timo Toivonen (1979)
- Raimo Vesa (1979–1984)
- Antero Maunula (1984–1993)
- Matti Paloaro (1993–?)
- Mika Lahtonen (1998–)
Tutustu lehden verkkosivuihin osoitteessa alibi.fi.
Lehden vanhoja numeroita voi etsiä esimerkiksi antikvariaattien verkkosivuilta.
Alibi-tarjoukset ja tilaaminen
Teemme yhteistyötä Suomen johtavien aikakauslehtikustantajien kanssa voidaksemme tuoda edullisimmat Alibi-tarjoukset lukijoiden ulottuville.
Tutustu Alibi-tarjouksiimme yllä ja tilaa painettu lehti edulliseen hintaan kotiisi kannettuna jo ennen kuin se tulee kauppojen lehtihyllyille. Samalla vältät lehtikaupoissa juoksemisen.
Voit tilata Alibin netistä kauttamme puolen vuoden (6 numeroa) tai koko vuoden (12 numeroa) tilausjaksolla. Tilauksesi astuu voimaan heti seuraavaksi ilmestyvästä numerosta ja saat muhkean lukupaketin antaamaasi osoitteeseen ensimmäisten joukossa.
Valitse edullisempi määräaikainen tilaus jos haluat, että tilaus päättyy automaattisesti tilausjakson lopussa, tai valitse jatkuva tilaus (kestotilaus), jolloin Alibi-tilauksesi uusitaan automaattisesti voimassa olevan hinnaston mukaisesti.
Kestotilaajana pääset lukemaan myös Alibin digitaalista näköislehteä, jota voi lukea kaikilla moderneilla älypuhelimilla ja tableteilla sekä tietokoneen nettiselaimella.
Joskus tarjouksiimme sisältyy tilaajalahja, jonka näet seuraavalta sivulta. Alibin kohdalla tilaajalahja on kuitenkin harvinainen.
Alibin uusin numero ja ilmestymispäivät
Alibi ilmestyy kuukausittain, 12 kertaa vuodessa. Ilmestymispäivät vuonna 2023 ovat seuraavat:
- 23.12.2022
- 27.1.2023
- 24.2.2023
- 31.3.2023
- 5.5.2023
- 2.6.2023
- 7.7.2023
- 4.8.2023
- 1.9.2023
- 6.10.2023
- 3.11.2023
- 1.12.2023
Uusimman numeron ja koko vuoden ilmestymispäivät ja teemat (jos sovellettavissa) löydät Mediakortit.fi-sivustolta.
Asiakaspalvelu ja tilauksen peruutus
Alibin tilaukseen liittyvissä asioissa, mukaan lukien osoitteenmuutokset, digipalveluun liittyvät asiat ja tilauksen peruutukset, ota yhteyttä lehteä julkaisevan Otavamedian asiakaspalveluun.
Sähköposti: asiakaspalvelu@otavamedia.fi
Puhelin: (09) 156665
Asiakaspalvelu palvelee ma–pe klo 8–19.
Otavamedia Oy
Firdonkatu 2 T 151
00015 Otavamedia
Y-tunnus: 0196807-2
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.