Episodi-lehti
Episodi on suomalainen elokuvalehti, jota on julkaistu vuodesta 2003 lähtien. Lehden päätoimittaja on Jouni Vikman.
Episodi-lehteä julkaisee Pop Media, jonka muita lehtiä ovat Soundi ja Inferno.
Ensimmäisenä vuonna Episodista ilmestyi vain yksi numero, vuonna 2004 seitsemän numeroa ja vuodesta 2005 lähtien 10 numeroa.
Vuonna 2007 Episodi yhdistyi DVD Hohto -nimisen lehden kanssa ja on siitä lähtien ilmestynyt kuukausittain.
Lehden verkkosivuilta osoitteessa episodi.fi löytyy elokuva-aiheisia uutisia, elokuva-arvosteluja, tietovisoja, listauksia, kilpailuja sekä Tuomiolla-podcast.
Voit rajata sivuston sisältöjä aihetunnisteen perusteella lukeaksi esimerkiksi vain Netflixiä, HBO Maxia, tv-sarjoja tai komediaelokuvia koskevia artikkeleja.
Lehden sisältöä:
Episodi on kokonaisvaltaisesti elokuvamaailmaa käsittelevä ajankohtainen ja tyylikäs aikakauslehti, joka pureutuu elokuviin, elokuvien tekijöihin ja taustoihin.
Lehti arvioi kaikki ensi-iltaelokuvat, haastattelee tähdet ja kertoo ensimmäisenä kuulumiset tärkeimmiltä elokuvafestivaaleilta.
Episodi-lehdessä tulkitaan kotimaista ja kansainvälistä elokuvaa ja käsitellään elokuva-alan tuoreimpia ilmiöitä. Kotiteatteriharrastajille Episodi tarjoaa laajan DVD-oppaan.
Episodi-lehtitarjoukset ja tilaaminen
Episodi-lehti on tilaavissa ja irtonumeromyynnissä lehtipisteissä kautta maan. Lehden irtonumerohinta on tällä hetkellä 10,90 €.
Voit tilata Episodi-lehden kotiin kannettuna puolen vuoden tilausjaksolla sisältäen kuusi numeroa tai vuosikertana sisältäen kaikki vuoden aikana ilmestyvät 12 numeroa.
Tutustu Episodi-tarjouksiimme yllä ja tilaa Episodi itselle tai lahjaksi jo tänään. Tilauksesi alkaa tyypillisesti jo seuraavaksi ilmestyvästä numerosta.
Valittavinasi on sekä määräaikaisia että jatkuvia kestotilauksia:
- Määräaikainen tilaus päättyy automaattisesti tilausjakson lopussa, eikä tilausta tarvitse uusia.
- Jatkuva kestotilaus on aina edullisempi ja jatkuu automaattisesti tilausjakson päätyttyä voimassaolevaan kestotilaushintaan. Kestotilauksen voi irtisanoa milloin tahansa.
Voit antaa Episodi-lehden tilauksen myös lahjaksi syöttämällä tilaussivulla lehden saajan ja maksajan tiedot erikseen.
Näet tarjouksiin mahdollisesti kuuluvat tilaajalahjat seuraavalta sivulta valittuasi tarjouksen.
Episodi-lehden ilmestymispäivät
Episodi ilmestyy 12 kertaa vuodessa. Ilmestymispäivä on aina perjantai.
Episodin vuoden 2023 ilmestymispäivät:
- 20.1.
- 17.2.
- 17.3.
- 14.4.
- 12.5.
- 9.6.
- 7.7.
- 18.8.
- 15.9.
- 13.10.
- 10.11.
- 8.12.
Kuluvan vuoden ilmestymispäivät löytyvät aina ensimmäisenä julkaisijan verkkosivuilta.
Episodi-lehden peruutus
Episodia julkaisee Pop Media Oy. Voimassa olevia Episodi-tilauksia koskevat asiat, mukaan lukien osoitteenmuutokset ja peruutukset, tulee hoitaa Pop Median tilaajapalvelun kautta.
Yhteystiedot:
Pop Media Oy / Tilaajapalvelu
Fredrikinkatu 42
00100 Helsinki
Puh. 03 4246 5302 (Arkisin klo 9-16)
tilaajapalvelu@popmedia.fi
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.